#P2BHAAGA #ROHKEAMMIN #HAAGAHELIA

Noin puolitoista vuotta sitten, kesän 2015 alussa, oli kaksi miestä ja yksi iso ajatus. Mikä käynnistyi kiinteistöremonttina, sai siivet ajatus- ja toimintatavan muutosmatkana. Ammattikorkeakoulun omalla kapulakielellä ilmaistut työelämäkontekstit, osaamisperusteiset opetussuunnitelmat ja yhteisopettajuus alkoivat konkretisoitua käytännön tekemisenä yhdessä kumppaniyritysten kanssa.

Place to Be -oppimiskonseptin ytimessä on opiskelija ja hänen osaamisensa. Rakentamalla yhdessä mielekkäitä ja relevantteja osaamisen kerryttämisen mahdollisuuksia, autamme samalla koko alaa kehittymään – ja opimme itsekin.

Kaikilla matkoilla liikkeellelähtö on vaikein ja pelottavin osuus – ollaanko varmasti lähdetty oikeaan suuntaan? Mikähän siellä perillä odottaa ja päästääkö sinne koskaan? Onko eväät mukana? Vaikka Haagan kampuksellakin on pitkä historia ja paljon kokemusta yritysten kanssa työskentelystä, on Place to Be kuitenkin iso harppaus eteenpäin. Systemaattinen ja jatkuva työskentely yritysten kanssa edellyttää meiltä kaikilta asioiden uudelleen miettimistä ja tekemistä. Ja meillä kaikilla tarkoitan todella kaikkia osapuolia: opiskelijoita, opettajia, yritysedustajia kuin itseäni.

Kaikkien asioiden ei tarvitse onnistua kerralla, eikä tulla ensiyrittämällä valmiiksi. Matkan alkuvaiheessa tuotosta tärkeämpää on matkakumppaniin tutustuminen ja luottamuksen rakentaminen. Yhteispurjehdus ei onnistu, jos miehistö ei pelaa yhteen. Tarvitaan siis kärsivällisyyttä, halua kehittää ja haastaa, sekä jatkuvaa arviointia. Positiivisuus auttaa aina, myös vaikeina hetkinä.

Vene on nyt matkakunnossa, köydet irrotettu ja sää näyttää suotuisalta. On aika nostaa iso ja katsoa kuinka vene ottaa vauhtia. Ja jos et ole ennen purjehtinut, niin muista tämä: hyvässä sivumyötäisessä vene kallistuu, mutta ei kaadu.

Risto Karmavuo
Koulutusohjelmajohtaja
Haaga-Helia ammattikorkeakoulu

Image: